Eilen tuossa jotain höposin minialbumeista ja lupasin tänään niitä esitellä. Tein siis lahjaksi kaksi minialbumia, toisen isälleni ja toisen mummolleni. Isäni täytti 50 jo viime vuonna, mutta en ole saanut aiemmin aikaiseksi muuta kun pari sivua koko juhlista. Mummoni puolestaan on juhlista lähtien kysellyt, että koska hänellekin annetaan jotain kuvia. No nyt on sitten sekin asia korjattu.

Tässä ensin se isälleni tekemä boxi jonka ohjeen löysin Talleta tähtihetket kirjasta. Törmäsin vissiin tällä viikolla jonkun muunkin blogissa vastaavaan projektiin, mutta en nyt muista kenen käsialaa se oli...

1249058080_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1249058067_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Oli vaikea päättä mihin suuntaan haluaisin albumia luettavan...Päädyin sitten loppujenlopuksi siihen, että kaikki kuvat ovat ulospäin (paitsi tietysti tässä päällimmäisessä kerroksessa jossa kuva on katkaistu). Albumia pitää siis ns. pyörittää jotta näkee kuvat oikeaan suuntaan.

Toisen albumin malli on samasta kirjasta ja on ihan perus haitari. Nauhakiinnitys on omasta päästä. Paljon huonompia kuvia tuskin olisi ollut mahdollista näistä saada, mutta ei voi mitään.

1249058695_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1249058718_img-d41d8cd98f00b204e9800998e