Haaste # 83

EI PALAAKAAN PAPERIA

Kangasta, kalvoja ja mielikuvitusta. Käytä työssä mitä tahansa materiaaleja, mutta unohda paperi. Jos käytät taustalla esimerkiksi kangasta, voit toki koota työn kartongin varaan. Ideana on, että paperia olisi näkyvissä mahdollisimman vähän, kuten tarinalappusessa tai pienessä tekstiliuskassa. 

Ja Paperikierteen luonnoksessa oli kauniit kehykset.

Paperiakin työstä kyllä löytyy, koska kaikki kukat ovat sitä, mutta pohja ja jopa kuva ovat kangasta. Kokeilin nimittäin ensimmäistä kertaa siirtopaperia ja miten kuva sitten kankaalla käyttäytyy...Mikäs tämän parempi testikohde. Ihan fanaattiseksi en siis tuon paperin käytön suhteen ruvennut, mutta työ kuitenkin rakentuu suureksi osaksi muista materiaaleista.

Paperikierteen haasteesta on siis käytössä luonnos josta nappasin kerrokselliset kehykset. Sivun ympäri olen ommellut ompeleen. Kukat ja pitsi rakentavat oman kehyksensä kuvan ympärille mielestäni aika kivasti.

Kuva taas vääristää värejä, koska iltapimeällä on niiiiin kamalaa ottaa kuvia!

Tykkään itse lopputuloksesta aika paljon.

EDIT:

Pia K kirjoitti:

Minäkin tykkään, oikeastaan tosi paljon! Ihana kangaskuvaidea, kauniit värit, hurmaava kuvan kehystys ja suloisen vanhanaikainen tunnelma :) Harmi kyllä Inspikseen osallistuvien töiden pitää muistaakseni olla vain sitä varten tehtyjä, eikä niillä saa osallistua muihin haasteisiin - varmista vielä säännöistä. Sivu on kuitenkin tosi ihana!

Kiitos Pia K muistutuksesta, itse en edes ole huomannut tuota kyseistä kohtaa...No tärkeintähän tässä hommassa todellakin on inspiroituminen eikä mikään palkinnon tavoittelu. Oikeastaan en edes ajatellut tätä tehdessäni, että osallistuisin tällä molempiin haasteisiin vaan ajatus tuli mieleen vasta kun huomasin tämän sopivan hyvin tuohon paperikierteen haasteeseenkin :)