Kiitos ja kumarrus MinnaO! Sain tällaisen mainion tunnustuksen jokin aika sitten, mutta kiireissäni en ole sitä ehtinyt tänne blogiin laittaa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Tunnustukseen liittyi ohjeistusta:

Kiitä bloggaajaa, jolta sait tunnustuksen.
Lisää The Versatile Blogger Award -kuva postaukseesi.
Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi.
Nimeä 15 bloggaajaa ja kerro heille tunnustuksesta.

Sitten faktoja:

1. Päässäni pyörii tällä hetkellä paljon remonttiasiat.
2. Odotan kovasti parin viikon päästä alkavaa kesälomaa.
3. Olen luovimmillani puoliunessa, silloin tulee parhaat ideat :)
4. Kuuntelen paljon äänikirjoja, viimeisimpänä Täällä Pohjantähden alla.
5. Tykkään pukeutua hameisiin ja mekkoihin, mutta töissä se ei ole mahdollista, siksi käytän niitä kuitenkin harvoin.
6. Ostan suurimman osan vaatteistani kirpputorilta.
7. Haluaisin oppia valokuvaamaan OIKEASTI.

Ja nyt olen tylsä niinkuin monet muutkin tunnustuksen saaneet. Tämä on jo kiertänyt aika monessa blogissa joten napatkoon ken haluaa, en nimeä ketään :)